Unkari

Unkarissa kuin kotonaan!

Teksti: Hannes Merisaari

Kun orkesterin edel­lis­estä matkasta tuli kuluneeksi kymme­nen vuotta, ja edel­lis­estä vierailusta Unkariin kolmekym­mentä, oli päätös matkasta helppo. Lentäisimme kolmeksi päiväksi Budapestiin ja sieltä bus­silla Turun ystävyykaupunkiin Szegediin toiseksi kolmeksi.

Suureksi ilok­semme orkesterin pitkäaikainen kapel­limes­tari Erik Wik­ström, joka johti orkeste­ria edel­lisellä Unkarin matkalla, ilmoitti toivo­vansa päästä mukaan. Ja ilman Erikiä matka ei olisikaan ollut saman­lainen. Kun­nioitet­tava ikä ei tun­tunut menoa hait­taa­van. Erikillä oli trum­petti matkassa ja hän soitti kon­serteissa mukana. Bus­si­matkoilla ja muina porukan yhteis­inä het­k­inä saimme naut­tia Erikin pitkän koke­muk­sen kar­tut­tamista tari­noista muun muassa Unkarin kansan­tasaval­lan ajoilta. Szegedissä orkesteri sai viet­tää myös Erikin syn­tymäpäiviä. Kiitos Erikille upeasta ja ilois­esta matkaseurasta ja vielä monta riemullista vuotta lisää!

Ei kaukana ensinkään

Matkalle lähdet­tiin varhain tiis­ta­iaa­muna. Vajaan parin tun­nin meno­lento Helsingistä Budapestiin sujui arvaillen paikallista sääti­laa, josta kaikilla ennus­ta­jilla oli eri­laisia arvailuja. 

Per­illä alun kolealta vaikut­tanut ilma muut­tui nopeasti hel­teiseksi tutustues­samme bussin ikku­nan läpi kaupunkiin. Kier­toa­jelulla opas val­otti sekä Unkarin lähi­his­to­riaa, että käytän­nöl­lisen arkikult­tuurin piirteitä. Kiin­nos­taviksi kohteiksi esiteltiin lin­navuoren lisäksi kaupun­gin keskus­puisto, parhaat rav­in­to­lat, kaup­pa­halli ja eläin­tarhan “baby boom”. Entistä kom­mu­nis­ti­val­tiota kohtaan mah­dol­lis­esti kohdis­tuneet ennakkolu­u­lot mureni­vat huimaa vauh­tia. 

Vaikka joidenkin kau­ni­iden ja van­ho­jen keskus­taraken­nusten julk­i­sivu­jen saneer­auk­seen ei omis­ta­jat olleetkaan saa­neet varoja kasaan, missä vain vierail­im­mekin, sisällä oli siis­tiä ja tyy­likästä. Ihmiset pukeu­tu­i­vat muodikkaasti ja huomioi­vat toisensa julk­i­sissa kulkuneu­voissa. Eikä kauaa tarvin­nut pitää kart­taa esillä, kun jo joku täysin tun­tem­aton tuli tar­joa­maan apuaan.

Tona­van tul­vasta huoli­matta nautiske­limme kylpylöissä ja illal­listi elävän musi­ikin tahdit­ta­mana. Sat­tuipa eräässä rav­in­to­lassa esi­in­tymään vir­tuoot­ti­nen cim­balon­jousik­vartetti, joka lie­nee kon­ser­toi­neen joku vuosi sit­ten myös Turussa. 

Miljoon­akaupungiksi Budapest vaikutti inhimil­liseltä ja lähes kotoisalta. Ihmisjoukkoon oli helppo sulau­tua, sillä suo­ma­laisille tut­tuun tapaan ystäväl­lisim­mätkään yksilöt eivät akti­ivis­esti etsi­neet kon­tak­tia tun­tem­at­tomien kanssa, paitsi kart­taa tutkies­samme, ja ulkois­esti Unkar­i­laiset eivät poiken­neet suo­ma­lai­sista mitenkään. Tur­isti on var­masti toki aina tur­isti, kameroi­neen ja usein säähän sopi­mat­tomine vaatteineen.

Szeged, Turun ystävyyskaupunki

Vai­hdet­tuamme Tonavaris­teilyn vierailuun tun­nel­malliseen Szen­ten­dren taiteil­i­jakylään pakkasimme taas tavaramme. Per­jan­ta­iaa­muna bussi lähti kul­jet­ta­maan meitä Unkarin kau­niin vil­li­u­nikoiden ja viini­tilo­jen täyt­tämän maaseudun läpi kohti Turun ystävyyskaupunki Szegediä. Asiaa koke­ma­ton saat­taa miet­tiä, mitä ystävyyskaupunki­toim­inta tarkoittaa.

Ainakin meille se tarkoitti erit­täin läm­mintä, huole­hti­vaista ja ystäväl­listä vas­taan­ot­toa. Szegedin kaupun­gin ulko­maan­suhtei­den hoitaja Tibor Papp oli avus­ta­ji­neen meitä vas­tassa hotel­lissa. Paikalli­nen “Jokke jok­i­juna” vei mei­dät kier­toa­jelulle Szegedin keskus­tan ympäri. Lauan­taina Aquapo­lik­sessa saimme polt­taa ihomme auringossa tai Euroopan pisim­mässä vesil­iukumäessä. Ruh­jeilta ei säästytty, mutta pysyväm­miltä vam­moilta vältyttiin.

Meille oli jär­jestetty kon­sertti joka päivälle paikallisen kir­javi­ikon yhtey­teen eripuo­lille kaupunkia. Yksi kon­serteista oli kaupun­gin ylläpitämän Fric­say Fer­enc Városi Fúvószenekar puhalli­norkesterin kanssa. Yleisöä riitti keikoille reilusti ja se oli kiitol­lista. 

Suo­sionosoi­tusten saat­telem­ina tar­joil­imme yleisölle lisää. Vaikka alun­perin kon­sert­ti­ti­laisuuk­sien sisältö ja luonne oli­vatkin hämärän peitossa ihan viime metreille asti, taipuisa orkester­imme oli varautunut kon­ser­toimaan niin kirkossa kuin sirkuk­ses­sakin, tai missä vain siltä väliltä.

Kiitokset

Szeged todella osoit­tau­tui turku­laisille ystävyyskaupungiksi ja unkar­i­laiset suo­ma­lais­ten suku­laiskansaksi. Monen vuo­den tauon jäl­keen saimme orkeste­rina kokea erit­täin onnis­tuneen, sivistävän ja monin tavoin virk­istävän matkan. Kiitämme lämpimästi ystäviämme Unkarissa: Szegedin ulko­maana­sioiden vas­taava Tibor Papp ja Suomen kun­ni­akon­suli Prof. Csaba Visy, jotka lämpimästi vas­taan­ot­ti­vat mei­dät Szegedissä ja huole­hti­vat meistä lop­puun asti. Gyi­mothi Zoltán ja Eszter Mar­ti­novits Szegedin puhalli­norkester­ista.

Koti­maassa kiitämme Turun kaupun­gin yhteyspääl­likkö Mika Akkasta edel­lis­ten yhteyk­sien avaamis­esta sekä kapel­limes­tari Erik Wik­strömiä, joka omien ystävyys­suhtei­densa kautta aut­toi eri­tyis­esti jär­jeste­ly­jen alku­vai­heessa. 

Tietenkin kiitämme myös omaa matka­toimikun­taamme, Heikki Rihko, Johanna Tuomela ja Riitta Lah­to­nen, jotka esimerkil­lis­esti toteut­ti­vat meille eri­no­maisen matkan muut­tuvienkin olo­suhtei­den keskellä. Lopuksi kiitos kuu­luu myös kaikille mukana olleille, myös mukaan läht­e­neelle kotiväelle, jotka oma­lta osaltanne rak­en­sitte hyvää tun­nel­maa ja onnis­tuneen matkan!

Vähin mitä saa­toimme tehdä, oli kiit­tää isän­tiämme kaik­ista jär­jeste­ly­istä. Valitet­tavasti sopi­vaa het­keä kiitok­sille oli vaikea löytää, joten muis­to­lah­jat luovutet­tiin roudauk­sien lomassa ennen viimeistä keikkaamme sun­nun­ta­iaa­muna. 

Myös Szegedin puhalli­norkesterin edus­tus sai meiltä taulun muis­toksi samalla kun lämpimästi toivoimme saavamme jon­ain vuonna voivamme osoit­taa vier­aan­varaisu­ut­tamme puolestamme heille. Osa Szegedin orkesterin soit­ta­jista olikin käynyt Turussa vain muu­tama vuosi sit­ten. Eräällä oli ystäviä Mikke­lissä asti. Muis­te­taan siis pitää hyvä huoli Unkar­i­lai­sista ystävistämme, jos he jonkun vuo­den päästä päät­tävät tulla vieraiksemme.