Turun VPK:n ajoneuvokalusto

Turun VPK:lla on käytössään kolme VPK:n omistuksessa olevaa ajoneuvoa. Palokunnan autokalustoon on kuulunut toinen, Varsinais-Suomen Aluepelastuslaitoksen omistama sammutusauto tunnuksella T62. Kyseinen yksikkö uudelleensijoitettiin Iniöön Helmikuun 2012 lopussa. Pelastusyksikkö T61 on varustettu nykyaikaisella kalustolla, joilla pystytään toimimaan erilaisissa pelastustehtävissä, mm. pintapelastustehtävissä. T63 toimii palokunnan säiliöyksikkönä ja lisäksi VPK:lta löytyy miehistönkuljetusajoneuvo T67.

Kaikki ajoneuvot ovat sijoitettuna talleihin brankkumme kellarikerroksessa. Takapihalle hälytysajoneuvoilla on kulku Humallistonkadun ja Eerikinkadun risteyksestä

Turun VPK:n yksiköt

T61 Pelastusyksikkö

Scania 93M, vm.1993
Istuinpaikat 1+5
Säiliön tilavuus 2800 litraa.

Autossa on perussammutuskaluston lisäksi tehokas sähkögeneraattori, kannettava moottoriruisku, sähkökäyttöinen savutuuletin sekä katolle asennetut vetotikkaat.

Auton näkyvyyttä parannettiin 2000-luvun lopulla asentamalla auton keulaan ja perään LED-valotekniikalla toteutettuja hälytysvaloja ja vaihtamalla katolla sijainneet hälytysvalot nykyisenkaltaisiin, ns. minipaneeleihin.

T63 Säiliöyksikkö

Scania 124G, vm. 1999
Istuinpaikat 1+1
Säiliön tilavuus 12000 litraa

Palokunnan säiliöyksikkö on varustettu vedenkuljetuksessa tarvittavalla kalustolla kuten letkuilla sekä vesiasema- ja palopostikalustolla. Auton kalustoon kuuluu lisäksi pieni valikoima käsi- ja raivaustyökaluja sekä sähköaggrekaatti ja valaisukalustoa.

Auton kalusto mahdollistaa tarvittaessa yksikön itsenäisen toiminnan sammutustehtävissä ennen lisämiehistön ja -kaluston paikalle saapumista.

T67 Miehistönkuljetusauto

Volkswagen Transporter vm. 2005
Istuinpaikat 1+8

Miehistönkuljetusautolla suoritetaan miehistön huoltoajoa sekä vaihtomiehistön kuljettamista pidempikestoisissa tehtävissä. Lisäksi autolla suoritetaan monenlaisia muita palokunnan toimintaa tukevia ajotehtäviä. Auto on kalustettu ensiapuvälineistöllä sekä liikenteenohjauskalustolla.