Tanssit kristallikruunujen alla
Tansseja on VPK:n talossa järjestetty jo vuodesta 1925 lähtien. Tuolloin orkesterit tilattiin joko yhtä iltaa tai koko kautta varten, mutta maineikas Mikado-yhtye soitti vuodesta 1935 alkaen neljänä tai viitenä iltana viikossa kymmenen vuoden ajan tanssimusiikkia ja sota-aikana viihdemusiikkia. Mikadon suosio perustui muun muassa ohjelmiston uutuuteen, jonka sovitukset teki itse Toivo Kärki, toisen turkulaisyhtyeen, Ramblersin johtaja. Myös tämä Ramblers-yhtye kuten muutkin Suomen eturivin orkesterit esiintyivät tansseissamme. Nykyäänkin tanssitilaisuuksissamme esiintyy Suomen eturivin orkestereita ja solisteja.
Kaikkien turkulaisten tuntema "Brankku" on tanssipaikkana varmasti Suomen hienoin. Kristallikruunujen alla 350 m2:n parketilla on mukava pyörähdellä hyvän musiikin tahdissa. Varttuneemman väen torstai-tanssit klo 12.00-15.30 tanssitaan näillä näkymin viimeisen kerran 13.10. 11. Tansseja on lisäksi Tapaninpäivänä ja uuden vuoden aattona.
Legendaariset sunnuntai-tanssit palasivat taloon 2.10. Suosio on ollut alusta saakka suuri. Näitä oli selvästi odotettu. Tanssittajina klo 17-22 ovat maan eturivin orkesterit.
Lisätietoa löytyy täältä.

- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
